Vuoden pimeimmän ajan koitettua keskustelu suomalaisten D-vitamiinin tarpeesta nousi jälleen otsikoihin. Yle kirjoitti lokakuun viimeisenä päivänä raflaavasti, ”Terveet aikuiset syövät turhaan D-vitamiinia”, kun Helsingin Sanomat kysyi, ”Tarvitseeko aikuisen syödä D-vitamiinilisää?” Aiheen näille uutisille tarjosi arvostetussa tieteellisessä julkaisussa, The Lancetissa lokakuussa ilmestynyt laaja meta-analyysi eli koostetutkimus, jossa selvitettiin D-vitamiinilisien vaikutusta luunmurtumiin, kaatumisiin ja luuntiheyteen (Bolland ym. 2018). Mistä uusiseelantilaisen tutkijaryhmän katsauksessa oli tarkemmin kyse? Ja ennen kaikkea mitä siitä voidaan tai ei voida päätellä liittyen suomalaisten D-vitamiinin saantiin?
Kyseessä D-vitamiinilisien vaikutuksia luustoon selvittänyt tutkimus
Keskustelua herättäneeseen Bollandin ym. (2018) meta-analyysiin otettiin mukaan yhteensä 81 satunnaistettua ja kontrolloitua tutkimusta (yhteensä 53 537 osallistujaa), joissa tarkasteltiin D-vitamiinilisien vaikutusta joko murtumiin, kaatumisiin tai luuntiheyteen. Katsauksessa todetaan näiden tutkimusten perusteella, että D-vitamiinilisän käytöllä ei ollut vaikutusta murtumien kokonaismäärään, lonkkamurtumiin tai kaatumisiin. Tulosten todetaan olleen samanlaisia sekä korkeilla että matalilla D-vitamiiniannoksilla tehdyissä satunnaistetuissa, kontrolloiduissa kokeissa ja myös kokeissa, joissa käytettiin yli 800 IU:n (20 µg) annoksia D-vitamiinia. Tutkijoiden mukaan D-vitamiinilisien käyttö ei siis ehkäise murtumia tai kaatumista, eikä sillä ole kliinisesti merkittäviä vaikutuksia luutiheyteen. Tämän perusteella he eivät pidä perusteltuna D-vitamiinilisien käyttöä luustoterveyden ylläpitämiseen tai parantamiseen. (Ks. myös lääkäriseura Duodecimin uutinen tutkimuksesta.)
Tuoreessa tutkimuksessa keskityttiin yksinomaan D-vitamiinilisien luustovaikutuksiin.
Puutteellinen kuva D-vitamiinilisien hyödyistä
Vaikka kyseessä on tutkimus, jossa selvitettiin D-vitamiinilisien vaikutuksia nimenomaan luuston hyvinvointiin, Ylen uutisartikkelin ensimmäinen lause yleistää harhaanjohtavasti todetessaan, että ”uusin tutkimustieto kyseenalaistaa D-vitamiinilisien tarpeen”. Ylen ja Helsingin Sanomien uutisjutuissa tutkimusta kommentoi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Iris Erlund, jonka mukaan ”yhteenveto on kattava selvitys viimeaikaisesta tutkimuksesta alalla” (Yle). Erlund tiivistää tutkimuksen antia toteamalla, että D-vitamiinilisien käytöstä ei ole hyötyä terveille ihmisille, sillä D-vitamiinin saannin ollessa riittävällä tasolla, edullisia vaikutuksia ei pystytä havaitsemaan luustossa.
Erlundin näkemyksiin liittyy kuitenkin se ongelma, että riittävällä D-vitamiinin saannilla viitataan tässä yhteydessä viralliseen vuorokautisen saannin minimisuositukseen, joka on nuorille ja aikuisille 10 mikrogrammaa vuorokaudessa (THL). Vaikka tätä suositusta noudattamalla vältettäneen akuutti D-vitamiinin puutostila ja siitä seuraava luiden haurastuminen, uutisoinnista syntyy käsitys, että D-vitamiinilla todetut terveysvaikutukset rajoittuisivat vain luustoon ja suositukset ylittävien D-vitamiiniannosten hyödyllisyydestä ei olisi tieteellistä näyttöä. Käsityksen vahvistavat Erlundin väitteet siitä, että muiden [kuin D-vitamiinin luustoon liittyvien] hyötyvaikutusten osalta ”on paljon oletuksia” ja ”odotuksia”, joille ”ei ole saatu katetta” (Yle). Hänen mukaansa ”muut terveyshyödyt kuin luiden kunnossa pysyminen ovat vielä epäselviä” (HS).
Tutkimusnäyttö on kuitenkin jo vuosikausia viitannut siihen, että suositeltua suurempien D-vitamiiniannosten käyttöön liittyy merkittäviä terveyshyötyjä, jotka eivät rajoitu vain luuston terveyteen. On saatu vakuuttavaa näyttöä siitä, että D-vitamiini edistää yleistä terveyttä ja vähentää kuolleisuutta.
Esimerkiksi Chowdhuryn ym. (2014) tutkimuksen mukaan liian vähäinen D-vitamiinin saanti on väestötasolla merkittävä, tupakointiin ja riittämättömään liikuntaan rinnastettavissa oleva ongelma, mutta D3-vitamiinilisän käyttö vähentää kokonaiskuolleisuutta 11 prosentilla. Bielakovicin ym. (2014) Cochrane-katsaus, joka käsitteli kontrolloituja tutkimuksia, puolestaan toteaa D3-vitamiinilisän käytön vähentävän syöpäriskiä tilastollisesti merkitsevästi 12 prosentilla. D-vitamiinilisän käyttö auttaa siis pysymään terveempänä ja elämään pidempään. (Ks. ravintoasiantuntija Juhana Harjun aihetta käsittelevät blogiartikkelit tutkimusviitteineen: Harju 2016, Harju 2014a.)
Myös Papadimitriou (2017) toteaa kokonaiskuolleisuuden vähenevän, kun veren D-vitamiinitasot ovat riittävän korkeat, yli 100 nmol/l (eli kun 25-hydroksivitamiini-D:n eli D-vitamiinin varastomuodon määrä veressä on yli 100 nanomoolia litrassa; ks. Heaney). Papadimitriou viittaa vuosina 1966–2013 julkaistuista tutkimuksista tehtyyn meta-analyysiin, jonka mukaan alle 75 nmol/l D-vitamiinitasojen turvallisuudesta ei voida olla varmoja ja ne saattavat liittyä korkeampaan kokonaiskuolleisuuteen (Garland ym. 2014). Tämä kyseenalaistaa myös THL:n väitteen riittävästä 50 nmol/l tasosta, joka saavutettaisiin suositusten mukaisella ruokavaliolla ja käyttämällä 10 mikrogramman D-vitamiinilisää loka-maaliskuussa.
Kokonaiskuolleisuuden ja syöpäriskin vähenemisen lisäksi D-vitamiinilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa myös sydänterveyteen (ks. blogiartikkeli Harju 2015 tutkimusviitteineen), lihaksiston toimintaan ja suorituskykyyn (ks. blogiartikkeli Harju 2014b tutkimusviitteineen) sekä mahdollisesti masennukseen (ks. blogiartikkeli Harju 2014c tutkimusviitteineen). Elimistön immuunijärjestelmälle D-vitamiini on välttämätön (esim. Papadimitriou 2017).
Kun puhutaan pienemmän kokonaiskuolleisuuden kaltaisesta merkittävästä kansanterveydellisestä hyödystä, yksipuolisten kommenttien antaminen on perusteetonta, jopa vastuutonta. Ylen ja HS:n uutisoinnista herää väistämättä kysymys, kuinka vahvaa D-vitamiinilisien luustosta riippumattomien terveyshyötyjen puolesta esitetyn tutkimusnäytön täytyy olla, jotta myös suosituksia säätävät ja niitä kommentoivat viranomaiset ottavat sen vakavasti. Duodecimin uutinen on tältä osin tasapainoisempi, koska siinä todetaan, että Bollandin ym. (2018) koostetutkimuksen tulokset eivät sulje pois D-vitamiinilisien luuston hyvinvoinnista riippumattomia terveyshyötyjä.
D-vitamiinilisän käyttöön liittyy monia luustosta riippumattomia terveyshyötyjä
Onko ruokavaliosta saatu D-vitamiinin määrä riittävä ja miten tämä voidaan tietää?
Helsingin Sanomien jutussa tutkimuspäällikkö Erlund toteaa, että ”Suomessa on itsestäänselvää, että tähän aikaan vuodesta tarvitaan D-vitamiinilisää” (HS; otsikon loppuosa: ”Kansainvälisen tutkijaryhmän suositus ei päde Suomessa”). Tästä voisi päätellä, ettei suomalaisten D-vitamiinin saanti ruokavaliosta ole riittävällä tasolla. Erlundin mukaan D-vitamiinilisää tulee kuitenkin käyttää vuoden pimeimpinä aikoina vain, jos ruokavaliosta ei saada riittävästi D-vitamiinia (Yle). Riittävään saantiin päästään hänen mukaansa, ”kun syödään ruokasuositusten mukaan ja syödään kalaa kaksi, kolme kertaa viikossa ja maitotuotteita käytetään puoli litraa päivässä”.
Valtion laitoksessa tutkimuspäällikkönä työskentelevän henkilön voidaan odottaa puolustavan valtion antamia suosituksia. Kriittinen lukija kuitenkin joutuu kysymään, onko suositusten mukaisesta ruokavaliosta ja 10 mikrogramman D-vitamiinilisästä todella mahdollista saada optimaalinen määrä D-vitamiinia. Yleisen terveyden ja myös luuston kannalta monet asiantuntijat pitävät perusteltuna D-vitamiinitasona 75–100 nmol/l. Amerikkalaisen Institute of Medicinen suosituksen 50 nmol/l, jota Suomessa edelleen pidetään esillä, on myöhemmin todettu olevan riittämätön ja perustuvan tilastovirheeseen (ks. esim. Papadimitriou 2017; Heaney 2015; Veugelers 2014; blogiartikkeli Harju 2015; vrt. THL:n väite: ”Yleisesti 50 nmol/l tasoa pidetään hyvänä”).
Vaikka D-vitamiinilla vahvistetuista maitotuotteista ja rasvalevitteistä sekä kalasta saataneen ideaalitilanteessa puutostilaa ehkäisevä määrä D-vitamiinia, ei ruokavaliosta saatu määrä käytännössä kuitenkaan ole suomalaiselle optimaalinen, koska muutenkin suurin osa ihmisen D-vitamiinin saannista tulee auringonvalon UVB-säteilyn vaikutuksesta ihossa. Pohjoisissa olosuhteissa auringonvalon kautta saatavan D-vitamiinin määrä on kuitenkin vähäisempi kuin eteläisemmissä maissa, minkä vuoksi ruokavalioon kohdistuu kohtuuttomasti odotuksia, jos ei käytetä riittävän suurta D-vitamiinilisää.
Auringonvalon UVB-säteilyn vaikutuksesta saatavan D-vitamiinin määrä ei Suomessa ole riittävä vuoden pimeimpinä kuukausina.
Ruokavalio ei takaa riittävää D-vitamiinin saantia myöskään tieteellisen tutkimusnäytön mukaan. Pohjoismaisessa, kontrolloidussa tutkimuksessa 213 metabolista oireyhtymää sairastavaa ohjeistettiin noudattamaan joko pohjoismaista ruokavaliota (”a healthy Nordic diet”) tai kontrolliruokavaliota (Brader ym. 2014). Tutkimuksen alussa pohjoismaista ruokavaliota noudattamaan ohjeistettujen D-vitamiinitaso oli keskimäärin 54,1 nmol/l. Tutkimuksen loputtua D-vitamiinitaso oli kohonnut keskimäärin tasolle 61,6 nmol/l.
Tämä osoitti, että edes tutkijoiden ohjeistamana noudatettu pohjoismainen ruokavalio ei riittänyt nostamaan D-vitamiinitasoa riittävälle, 75 nmol/l tasolle. Kyseistä ruokavaliota noudattaneista jopa 24 prosentilla D-vitamiinipitoisuus jäi jopa THL:n suositteleman 50 nmol/l alle. Tulosta huonontaa entisestään se, että pieni joukko tutkittavista käytti D-vitamiinilisiä tutkimuksen alussa ja sen aikana. (Brader ym. 2014; ks. blogiartikkeli Harju 2014a.)
Jo aiemmin oli kuitenkin osoitettu, että pienet D-vitamiinilisät (5, 10, 20 mikrogrammaa) eivät riitä kohottamaan tutkittavien keskimääräistä D-vitamiinitasoa tasolle 75 nmol/l. Viljakaisen ym. (2006) tutkimuksessa 49 iältään 65–85-vuotiasta naista sai joko 5, 10 tai 20 mikrogrammaa D-vitamiinia tai lumeainetta. Lumeaineryhmässä D-vitamiinitaso laski keskimäärin lukemaan 40 nmol/l. Ilman D-vitamiinilisää oli siis turha haaveilla edes monien asiantuntijoiden riittämättömänä pitämästä tasosta 50 nmol/l. Tutkimuksessa edes 20 mikrogramman D-vitamiinilisä ei riittänyt nostamaan tasoa 75 nmol/l saakka. (Ks. blogiartikkeli Harju 2014a; myös Aloia 2008; Gallagher 2012).
Erityisen hämmentävää uutisoinnissa on se, että D-vitamiinitasojen tarkistamista verikokeilla ei mainita sanallakaan. Tutkimuspäällikkö Erlund kyllä toteaa, että D-vitamiinilisää tulee käyttää, jos ihminen ei syö edellä kuvattujen suositusten mukaisesti, mutta ainoana perusteluna tässä yhteydessä esitetään viittaus THL:n vuoden 2016 lausuntoon, jonka mukaan 50 nmol/l tasoa pidetään yleisesti hyvänä (HS).
Paras tapa varmistua riittävästä D-vitamiinin saannista kuitenkin on selvittää oma D-vitamiinitasonsa yksinkertaisella verikokeella. D-vitamiinitason pitämiseksi riittävällä tasolla ravintoasiantuntija Juhana Harju suosittelee aikuisille 50 mikrogramman D-vitamiinilisää päivittäiseen käyttöön syyskuun alusta toukokuun loppuun. Ylipainoisille suositeltu annos on suurempi, 75 mikrogrammaa tai 100 mikrogrammaa vuorokaudessa. (ks. blogiartikkeli Harju 2015.)
Ruokavalion merkitystä riittävän D-vitamiinin saannin kannalta ei tule liioitella.
Turhaa pelottelua D-vitamiinin liikasaannilla
Ylen ja HS:n uutisointiin liittyy myös tarpeetonta D-vitamiinin liikasaannilla pelottelua. Yle varoittelee jo artikkelin otsikossa ”jättiannosten” vaaroista. Haastattelussa Erlund kehottaa välttämään suuria D-vitamiiniannoksia, koska ne voivat pahimmillaan vahingoittaa munuaisia ja sydäntä. Kuten Erlund itsekin kuitenkin toteaa, liikasaanti on hyvin harvinaista.
Ravintolisinä käytettävien aineiden yliannostuksen mahdollisuus on otettava vakavasti, mutta samalla on pidettävä mielessä, että Euroopan Unionissa elintarviketurvallisuudesta vastaava EFSA (European Food Safety Authority) määrittää kunkin aineen turvallisen vuorokautisen saannin ylärajan tiukan tieteellisen näytön perusteella. D-vitamiinille EFSA on asettanut rajaksi aikuisille 100 mikrogrammaa vuorokaudessa (EFSA 2012), jota myös Evira ohjeissaan korostaa. Ylen otsikointi vaikuttaa lähinnä klikkien metsästämiseltä, koska itse artikkelissa mainitaan myös tämä 100 mikrogramman yläraja. Reilusti 10 mikrogrammaa suuremmatkin D-vitamiinilisät ovat siis varmasti turvallisia käyttää.
Ihmisen elimistö sietää itse asiassa hyvinkin suuria kerta-annoksia D-vitamiinia. EFSA:n raportin mukaan jopa 10 000 mikrogramman annos lihakseen injektoituna ei aiheuttanut akuutteja myrkytysoireita (EFSA 2006). D-vitamiinin pitkäaikaista liikakäyttöä (eli 100 mikrogrammaa suurempien päiväannosten jatkuvaa käyttöä) tulee kuitenkin välttää, muun muassa sen vuoksi, ettei veren kalsiumtaso nouse liian korkeaksi (ns. hyperkalsemia), mutta pienemmillä määrillä ei ole syytä huoleen.
Johtopäätökset
Tutkimusnäytön perusteella terveen aikuisen kannattaa käyttää reilua D-vitamiinilisää varsinkin syksystä kevääseen, jotta veren D-vitamiinitaso pysyy terveyden kannalta optimaalisena. Tätä ei muuta D-vitamiinilisien luustovaikutuksia käsitellyt tuore koostetutkimus, koska sen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä D-vitamiinilisien luustosta riippumattomista terveyshyödyistä. Tämä pitäisi tuoda esiin myös uutisoinnissa.
Ravintoasiantuntija Juhana Harju on jo aiemmin kirjoittanut Helsingin Sanomien toiminnan tarkoitushakuisuudesta D-vitamiiniin liittyvää uutisointia käsitelleessä blogiartikkelissaan (Harju 2015). Nyt, yli kolme vuotta myöhemmin ilmestyneistä Ylen ja Hesarin uutisjutuista voidaan todeta sama asia: virallisia suosituksia myötäilevät ajatukset saavat runsaasti tilaa, mutta tutkimusnäyttöä ei tarkastella kokonaisvaltaisemmin. Voidaan puhua jonkinasteisesta julkaisuvääristymästä, joka johtaa siihen, että kansalle tarjotaan yksipuolista ja suorastaan ylikriittistä kuvaa D-vitamiinilisien käytöstä.
Lue myös ravintoasiantuntija Juhana Harjun D-vitamiinia käsittelevät blogiartikkelit:
D-vitamiinipelottelua puutteellisen tanskalaistutkimuksen varjolla
Tutkimusnäyttö osoittaa D-vitamiinilisän olevan tarpeen – Schwabin lausunnoista huolimatta
D-vitamiinista hyötyä lihaksille ja urheilusuorituksille