K-vitamiinit ovat veren hyytymistekijöiden muodostumiselle välttämättömiä, rasvaliukoisia vitamiineja. Nimensä K-vitamiinit ovat saaneet veren hyytymiseen viittaavasta termistä ”koaguloituminen” (alunperin tanskan kielen sanasta ”koagulation”). K-vitamiinit ovat elintärkeitä myös osteokalsiinin eli luuta muodostavien solujen tuottaman proteiinin toimintakykyiseksi tekemisessä (gammakarboksylaatio). Luuta muodostavat solut tuottavat osteokalsiinia, joka on tarpeen luumatriskin muodostumisessa ja mineralisaatiossa. Osteokalsiinin perusteella arvioidaan luun aineenvaihduntaa eli luuta muodostavien solujen aktiivisuutta. Tämä on tarpeen esimerkiksi osteoporoosin hoidossa. (Koivu-Tikkanen 2001, s. 16–17, EFSA, s. 254; ks. myös ravintoasiantuntija Juhana Harjun yleistajuinen artikkeli K-vitamiinin vaikutuksista luuston terveyteen).

Lähteet, annostus ja vaikutukset

Luonnollisesti esiintyvät K-vitamiinit luokitellaan K1-vitamiiniin (fyllokinoni) sekä K2-vitamiineihin (menakinoneja: menakinoni-4 tai MK-4, menakinoni-7 tai MK-7, MK-8, MK-9, MK-10). Hyviä K1-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi lehtikaali, pinaatti, ruusukaali, persilja ja monet muut vihreät vihannekset. Suoliston bakteerit tuottavat jonkin verran menakinoneja. Ravinnosta niitä saadaan erityisesti joistakin juustoista (Edam, gouda, kittipintaiset juustot). Japanilainen, soijapavuista fermentoimalla valmistettu natto sisältää erittäin runsaasti K2-vitamiinia (MK-7).

K-vitamiinin puutoksen mahdollisuudesta on käyty jonkin verran keskustelua. EFSA:n (2006) mukaan ravinnosta saatavan K-vitamiinin vähäisyydestä johtuva K-vitamiinin puutos on harvinaista tai täysin olematonta terveillä aikuisilla. Tämän sanotaan johtuvan pitkälti fyllokinonin hyvästä saatavuudesta eri lähteistä sekä suolistobakteeriston toiminnan seurauksena syntyvistä menakinoneista. EFSA kuitenkin toteaa, että vastasyntyneillä on kohonnut verenvuototaudin riski lähtökohtaisesti matalan K-vitamiinitason vuoksi. Tämän vuoksi K-vitamiinia annetaan ennalta ehkäisevästi vastasyntyneille monissa maissa. (EFSA 2006, s. 255–56; myös Koivu-Tikkanen 2001.)

Tutkimuksissa on kuitenkin tuotu esiin myös, että luuston aineenvaihduntaan liittyvistä syistä K-vitamiinin puutos voi olla yleisempää kuin on luultu (ks. Koivu-Tikkanen 2001, s. 18; Cranenburg ym. 2007), mikä on vaikuttanut keskusteluun sopivasta K-vitamiinin annostuksesta. EFSA (2006) ei määrittele varsinaista suositusta K-vitamiinille, mutta toteaa kuitenkin, että 1 μg painokilogrammaa kohti päivässä olisi riittävä määrä ja saatavissa normaalista ruokavaliosta. Suomessa suositusta ei ole annettu lainkaan (Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014). Yhdysvalloissa suositus on 120 μg päivässä aikuisille miehille ja 90 μg päivässä aikuisille naisille. Tämä suositus perustuu kuitenkin puhtaasti K-vitamiinin tarpeeseen veren hyytymistekijöiden muodostamiseksi maksassa. (EFSA 2006, s. 255.)

Esimerkiksi osteokalsiinin karboksylaatioon tällaiset määrät eivät automaattisesti riitä. Tutkijat viittaavat piilevään K-vitamiinin puutteeseen (”subclinical vitamin K deficiency”) saannin jäädessä tasolle, joka on kyllä riittävä veren hyytymistekijöiden muodostumiseen mutta ei maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin (ks. Cranenburg ym. 2007). Kun suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin päivittäinen saanti vaihteli Finravinto 2012 -tutkimuksen (s. 68) mukaan 65–74-vuotiaiden naisten 87 μg ja 25–64-vuotiaiden miesten 104 μg välillä, herää väistämättä kysymys, miksi saantisuositusta ei ole annettu.

Tutkimuksissa on todettu, että liian vähäinen K-vitamiinin saanti kohottaa merkittävästi murtumariskiä (ks. esim. Feskanich ym. 1999; Booth ym. 2000; ks. myös Atkins ym. 2009). K-vitamiinin luustoa suojaavaa vaikutusta ei siis saavuteta, jos K-vitamiinia saadaan liian vähän. Myös tutkimukset, jotka eivät suosittele K-vitamiinilisien käyttöä, myöntävät, että K1- ja K2-vitamiinilisät voivat pienentää murtumariskiä (ks. Hamidi ym. 2013; Hamidi & Cheung 2014).

K-vitamiinin turvallisuus

K-vitamiinille ei ole määritelty turvallisen saannin ylärajaa, mutta jopa 10 mg päiväannosten (fyllokinonia) ei ole todettu aiheuttaneen ihmisillä haittavaikutuksia lyhytaikaisessa käytössä (EFSA 2006). WebMD-palvelun mukaan sekä K1- että K2-vitamiini on ”todennäköisesti turvallista” useimmille aikuisille ja lapsille joko suun kautta nautittuna tai pistoksena. K-vitamiinin ei kerrota aiheuttavan sivuvaikutuksia useimmille ihmisille.

K-vitamiinin terveysväitteet

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen eli EFSA (”European Food Safety Authority”) pitää virallista listaa eri ruoka-aineiden terveysväiteoikeuksista. Tähän listaan on kerätty eri aineista hyväksyttyjä väitteitä, joita EFSA:n asiantuntijaraati pitää tieteelliseltä näytöltään käytännössä samantasoisina kuin lääkkeiden kohdalla.

K-vitamiinille on myönnetty kaksi terveysväitettä. Niiden mukaan: K-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä; K-vitamiini edistää luiden pysymistä normaaleina (Euroopan unionin virallinen lehti L136, 25.5.2012, s. 24).

Muita vaikutuksia

Korkealla K2-vitamiinin (MK-7, MK-8, MK-9) saannilla on todettu myös olevan positiivisia vaikutuksia sydänterveyteen, erityisesti sepelvaltimotaudin riskiin (Geleijnse ym. 2004; Gast ym. 2009; ks. myös NUTRA Ingredients -sivuston artikkeli). K-vitamiinilla on todettu veren hyytymistekijöiden muodustumisen ohella olevan myös muita positiivisia vaikutuksia aivotoiminnan kannalta. Esimerkiksi on esitetty näyttöä sen puolesta, että menokinoni-4 suojaa aivoja hapettumisstressiltä. (Ferland 2013.)

Ks. myös artikkeli “Vitamiinien turvallisuuskysymyksiä”