Beetakaroteeni on antioksidantti, A-vitamiinin esiaste ja puna-oranssi pigmentti, jota porkkanat ja monet muut kasvit ja hedelmät sisältävät runsaasti. Beetakaroteenia käytetään monivitamiinien lisäksi elintarviketeollisuudessa väriaineena (koodi E160a). Vaikka beetakaroteenin ja muiden antioksidanttien normaaliin saantiin ruuasta ei liity suuria riskejä, sen turvallisuutta ravintolisänä on syytä tarkastella.
Ei myrkyllistä tai vakavia haittavaikutuksia
Tutkimusnäyttö viittaa siihen, ettei beetakaroteenin käyttöön liity yleisesti vakavia haittavaikutuksia, eikä se ole myrkyllistä. Vanhemmassa tutkimuksessa Bendich (1988) viittaa Yhdysvaltain kansallisen syöpäinstituutin (NCI) alulle laittamiin, vain beetakaroteenista tai sen ja muiden ainesosien yhdistelmistä tehtyihin tutkimuksiin, joissa beetakaroteenilisiä annettiin 15-50 mg päivässä turvallisesti. Tutkimuksessa viitataan myös siihen, että jo 1970-80-luvulla beetakaroteenia käytettiin periytyneen valoyliherkkyyden hoitamiseen (jopa yli 180 mg/d) ilman haittavaikutuksia, ihon värimuutoksia lukuunottamatta. Beetakaroteenin myrkyllisyydestä ei myöskään ollut viitteitä lukuunottamatta yksittäisiä raportteja, joissa myrkyllisyys liittyi suuriin ruuasta saatuihin annoksiin. Toisaalta todetaan, että monet ovat käyttäneet suuria määriä beetakaroteenia vuosia ilman ongelmia.
Tuoreemmassa tutkimuksessa Chew ym. (2013) esittelevät Age-Related Eye Disease Study Research Group -ryhmän (AREDS) satunnaisotantaan perustuneen, kontrolloidun, kliinisen tutkimuksen ja sitä seuranneen epidemiologisen seurantatutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa selvitettiin C- ja E-vitamiinien sekä beetakaroteenin ja sinkin pitkäaikaisvaikutuksia (10 v.) silmänpohjan rappeuman etenemiseen. Tutkimuksessa oli lopulta 3549 osallistujaa, joilla ei havaittu haittavaikutuksia korkeiden antioksidanttiannosten käytön seurauksena. (Age-Related Eye Disease Study Research Group -ryhmän raportit koko tutkimusajalta löytyvät PubMed-palvelusta.)
Grenfell-Lee ym. (2013) puolestaan tutkivat Yarrowia lipolyticasta saatua beetakaroteenia rotilla. Maksimiannos 13 viikon tutkimuksessa oli 500 mg/kg päivässä. Tutkimuksessa ei havaittu haittavaikutuksia (NOAEL, ”no-observed-adverse-effect-level”) tai myrkyllisyyttä, joka poikkeaisi muista kaupallisista (synteettisistä tai luonnollisista) beetakaroteenin lähteistä.
Turvallisuustaso A
Turvallista suositelluilla annoksilla.
Todennäköisesti turvallista, mutta voi lisätä syöpäriskiä erityisesti tupakoijilla
Myös WebMD-palvelun mukaan beetakaroteeni on todennäköisesti turvallista sekä aikuisilla että lapsilla suun kautta sopivassa määrin nautittuna. Sama määritelmä koskee myös raskaana olevia sekä imettäviä. Sivusto ei kuitenkaan suosittele beetakaroteenilisiä jatkuvaan yleiseen käyttöön. Sen mukaan beetakaroteeni ei mahdollisesti ole turvallista suurina annoksina suun kautta nautittuna. Suuret annokset voivat muuttaa ihonvärin keltaiseksi tai oranssiksi (vrt esim. Bendich 1988). Pallolaajennuspotilaiden on syytä välttää antioksidantteja, kuten beetakaroteenia ilman lääkärin suositusta.
Beetakaroteenilisien käyttöön liittyy tutkimusten mukaan kohonnut syöpäriski tietyillä ryhmillä. Asbestille altistuneiden ei tulisi käyttää niitä kohonneen syöpäriskin vuoksi. Erityisesti tupakoitsijoilla ja jo tupakoinnin lopettaneilla on todettu kohonnut keuhkosyövän ja kuolleisuuden riski (suuri seurantatutkimus, 29 133 tupakoitsijaa, joille annettiin 20 mg beetakaroteenia tai 50 mg E-vitamiinia tai näiden yhdistelmää tai plaseboa 5-8 vuoden ajan: Albanes ym. 1996).
Kohonneen keuhkosyöpäriskin ja -kuolleisuuden lisäksi sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden on todettu lisääntyneen beetakaroteenia saaneilla tupakoijilla, entisillä tupakoijilla ja asbestille altistuneilla (seurantatutkimus, 18 314 osallistujaa, 30 mg beetakaroteenia päivässä: Omenn ym. 1996; myös Rapola ym. 1997; ks. viitteet 14 ja 15 artikkelissa Keijer ym. 2005). Myös riski sairastua paksusuolen adenoomaan oli korkeampi tupakoijilla ja alkoholin käyttäjillä, jotka saivat 25 mg beetakaroteenia päivässä, kuin niillä, jotka eivät tupakoineet tai käyttäneet alkoholia (Baron ym. 2003, ks. viite 17 artikkelissa Keijer ym. 2005).
Lue myös artikkeli “Ihoturvallisuus”