Nokkonen (Urtica dioica) on monelle lapsuuden metsäretkiltä ja ojien varsilta tuttu kasvi, johon oppii olemaan tarttumatta ensimmäisen kerran jälkeen. Tuore nokkonen aiheuttaa suoraan iholle käytettynä paikallista ärsytystä.
Turvallisuustaso B
Turvallista terveille aikuisille, mutta ei suositella raskaana oleville.
Pisteliäs kauppayrtti
Nokkonen kuuluu Suomessa kauppayrtteihin eli yrtteihin, joita kerätään myyntiä varten, joten lähtökohtaisesti nokkosta ei voi pitää erityisen vaarallisena. Siitä huolimatta nokkosesta ja nokkosuutteesta on tehty kattavasti tutkimuksia, jotka puhuvat yrtin turvallisuuden puolesta. Nokkonen on Yhdysvaltojen turvallisten aineiden listalla eli GRAS-listalla (”Generally Recognised As Safe”; Said ym. 2008)
Paikallisesti käytettynä nokkonen on pisteliäs tuttavuus. Se aiheuttaa paikallista kutinaa, ihottumaa, pistelyä ja kielen turpoamista (Rodriguez-Fragoso ym. 2008). Joissakin tilanteissa nokkosta käytetään ulkoisesti erityisesti nivelkivun hoitoon (ks. Randall ym. 2000, Randall ym. 2008), mutta käyttöä on vaikea pitää ravinto- tai ravintolisäkäyttönä.
Nokkosen pistävyys ei ole yleisesti ongelmana ravinto- ja ravintolisäkäytössä, sillä nokkosen pistämistaipumus katoaa kuivatessa tai keittäessä. Jotkut kokit heittävät ensimmäisen keitinveden pois, jotta pistämismahdollisuus lähtisi varmasti, mutta kaikki eivät tee niin.
Ei myrkyllistä
Toksologisissa eli myrkyllisyystesteissä nokkonen on osoittautunut hyvin turvalliseksi (ks. esim. Carvalho ym. 2017). Dar ym. (2013) suorittivat Wistar-rotilla (yksi yleisimmistä laboratoriorotista) kokeen, jossa eläimille annettiin nokkosta erilaisia annoksia ja eläimiä seurattiin 24 tuntia. Eläimillä ei havaittu kouristuksia, haparointia, ripulia tai lisääntynyttä virtsaneritystä; ainoastaan suurimman annoksen (2000 mg/painokilo) saaneella ryhmällä havaittiin ripulia ja lisääntynyttä virtsaneritystä.
Alle puolitoista senttimetrisiä Artemia salina -katkarapuja käytetään yleensä mittaamaan aineiden myrkyllisyyttä, sillä ne ovat hyvin herkkiä myrkyllisille aineille. Tutkimuksissa etsitään yleensä LC50-arvoa (”lethal concentration” eli tappava väkevyysaste) eli sitä väkevyysastetta aineesta, joka riittää tappamaan puolet Artemia salina -katkaravuista. Dar ym. (2013) kuitenkin totesivat, että myrkyllisyyttä ei havaittu tutkituilla annoksilla, eli LC50 on suurempi kuin 1000 µg/ml.
Harvinaisissa tapauksissa nokkosen käytön jälkeen on todettu allergista nokkosihottumaa eli urtikariaa ja turvotusta. Nokkonen sisältää myös tanniineja, jotka voivat vaikeuttaa samaan aikaan syödyn raudan imeytymistä. Tästä syystä suositellaan, että rautalisää tarvitsevien kannattaa pitää kahden tunnin tauko nokkos- ja rautalisien nauttimisen välillä. (Allkanjari ja Vitalone 2015.)
Ei vaarallisia vaikutuksia
Nokkosvalmisteita siedetään yleisesti hyvin ja se on osoittautunut tutkimuksissa turvalliseksi (Sökerland 2000, Safarinejad 2005, Engelmann 2006, Pavone ym. 2010, Mithril ja Dragsted 2012, Kiambakht ym. 2013, Pagano ym. 2014, Hedaya 2017). Nokkosvalmisteet aiheuttavat yleensä korkeintaan lieviä vatsanväänteitä (Allkanjari ja Vitalone 2015), ja nokkosesta on raportoitu myös hikoilua (Heinrich 2003). Joitakin raportointeja on ripulista ja hengitysteiden oireista, mutta oireet eivät ole poikenneet plaseboa saaneista, joten nokkosvalmiste tuskin on ollut syyllinen näihin oireisiin (Lopatkin ym. 2005, Lopatkin ym. 2007, ks. De Smet 2002).
Ei raskaana oleville
Nokkosen tiedetään mahdollisesti vaikuttavan kuukautisrytmiin. Nokkosen vesiuute saattaa stimuloida kohtua (Bush ym. 2007), joten sen käyttöä ei voi suositella raskaana oleville. Joidenkin mukaan nokkonen voi aiheuttaa raskaana oleville keskenmenon (ks. Rodriguez-Fragoso ym. 2008), joten raskausaikana kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta nokkosuutteen tai nokkosen käytössä – tai mieluummin jättää kokonaan käyttämättä.
Ei yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa
Ben-Arye ym. (2016) tutkivat Lähi-Idässä syövän hoidossa käytettäviä yrttejä ja niiden turvallisuutta. Monet yrttiaineet vaikuttavat kemoterapia-aineiden kanssa, mutta nokkosella ei ole havaittu sellaista vaikutusta. Heidän ainoa huomioviittauksensa on, että nokkonen saattaa hiirillä vähentää sisplatiinin aiheuttamaa myrkytystä, mikä ei itsessään ole kovin huolestuttavaa (ks. Özkol ym. 2012). Myös Pagano ym. (2014) toteavat, että nokkosella ei ole tunnettuja yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa.
Ei myrkyllisiä aineita
Mihaljev ym. (2014) tutkivat eri kasvien kivennäisainesisältöä, ja tulosten mukaan nokkosessa oli vähemmän yllättävästi runsaasti hivenaineita. Nokkosen lehdistä havaittiin myös pieniä määriä alumiinia, mutta määrät eivät olleet vaarallisia. Mitattu taso oli 222 ± 22 mg per kilo. Aikuinen saa vuorokaudessa alumiinia 1–10 mg luontaisista lähteistä ja 0–95 mg elintarvikelisäaineista; Pohjois-Amerikassa keskimääräinen saanti on 24 mg vuorokaudessa (Greger 1992). Kun ottaa huomioon, että kuivattua nokkosta käytetään alle gramman suuruisia määriä vuorokaudessa, määrät eivät ole suuria.
Joissakin valmisteissa mykotoksiineja
Veprikova ym. (2015) tutkivat erilaisten yrttilisäravinteiden mahdollisia myrkyllisyysvaikutuksia ja niiden mykotoksiini- eli sienimyrkkypitoisuuksia. Tutkijat selittävät, että mykotoksiinipitoisuus viittaa yleensä raaka-aineen heikkolaatuisuuteen tai sen käsittelyn ongelmiin (kerääminen, prosessointi, varastointi). Tutkimuksessa havaittiin, että 96 %:ssa (66/69) näytteistä oli havaittavia pitoisuuksia mykotoksiineja. Maarianohdakkeet olivat ehdottomasti saastuneimpien raaka-aineiden joukossa (58 % näytteistä sisälsi 12 mykotoksiinia), ja tämä saattaa johtua siitä, että maarianohdakkeiden korjaamisaikana sään tulee olla kostea, jotta kukat voidaan korjata sulkeutuneina, ja näin siementen tippumiselta vältytään. Nokkosta sisältävät näytteet sisälsivät jotain mykotoksiinia (ENN:t, BEA, AOH, TEN, MPA) kymmenistä satoihin mikrogrammoihin per kilo; poikkeuksena oli yksi nokkosteenäyte, jossa ei ollut käytännössä ollenkaan mykotoksiineja. Tulokset eivät ole nokkosen kannalta vielä erityisen vaarallisia. Tutkijat varoittelivat lähinnä maarianohdakevalmisteiden käytöstä, sillä valmisteista voi saada jopa 75 % päivittäisestä turvallisen saannin raja-arvosta, kun niitä ottaa suositeltuja annoksia. Tästä syystä tutkijat suosittelivat valmistajia varmistamaan käyttämänsä raaka-aineen laadun.
Moré ym. (2017) tutkivat nokkosen, ruusunmarjan ja pirunkouran yhdistettä polven niveltulehdukseen kaksoissokkotutkimuksessa. He vertasivat tehoa plaseboon, ja 12 viikon kuluessa he totesivat valmisteen olevan plaseboa tehokkaampaa; WOMAC-skaalalla mitattuna muutos hoidon alkuun oli plaseboryhmällä 10,23 ja yrttiryhmällä 29,87. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001).
Huomioita diabeetikoille
Nokkosella on havaittu positiivisia vaikutuksia myös glykeemiseen kontrolliin (Kiambakht ym. 2013). Monessa paikassa kerrotaan, että diabeetikkojen tulee tarkkailla verensokeriaan, sillä teoriassa on mahdollista, että verensokeri laskee liikaa. Kuitenkaan tutkimusten pohjalta ei ole löydetty todellista huolta siitä, että diabeetikoilla nokkonen voisi laskea verensokeria liikaa (Said ym. 2007, Arýkan ym. 2009, Rashidi ym. 2013). Samoin esimerkiksi Iranissa nokkosta on käytetty pitkään juuri diabeteksen hoidossa (Ahangarpour ym. 2012); oli tämä tehokasta tai ei, niin ainakin se todistaa siitä, että diabeetikot tuskin ovat johdonmukaisesti kuolleet nokkosta syötyään. Luonnollisesti diabeetikkojen on silti hyvä noudattaa tarpeellista varovaisuutta nokkosen kohdalla, kunnes laajemmat tutkimukset varmistavat huolet tai huolettomuuden asian suhteen.