Ihminen on luotu liikkumaan. Katso vaikka taaperoikäistä lasta, joka ei saata pysyä hetkeäkään paikoillaan ja vieressä saa vain ihmetellä, miten luonnollisesti lapsi liikuttaa kehoaan joka suuntaan. Liikuntamuotoja on satoja, ellei tuhansia, eikä liikunnan harrastaminen varmastikaan jää tiedosta kiinni, sillä liikunnan hyvää tekevistä vaikutuksista saamme lukea harva se päivä.
Liikkuminen on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn kannalta olennaisen tärkeää: liikkumalla lujitamme luita ja jänteitä, kehitämme lihasvoimaa- ja kestävyyttä ja parannamme nivelten liikkuvuutta. Liikunnalla on osansa sydän- ja verenkiertoelimistön ja hengityselimistön kunnon parantamisessa. Liikunta aktivoi myös aivoja lisäten aivojen verenkiertoa ja hapen saantia, mikä on hyväksi oppimiselle ja muistamiselle.
Miksi silti liikkumaan lähteminen tai liikunta ylipäänsä tuottaa joskus vaikeuksia? Uskon tämän monesti johtuvan motivaatiosta.
Minulla oli viime kesän, syksyn ja oikeastaan vielä syystalven aikana motivaatio urheiluun kateissa ensimmäistä kertaa urallani. Tämä oli outo tilanne, sillä lähes koko urheilu-urani aikana minulla on ollut todella vahva polte treenata, ja aina mieluummin olen lähtenyt harjoituksiin, kuin jäänyt kotiin. Tässä kohtaa olin kuitenkin ollut loukkaantumiskierteessä selkäni kanssa, jonka seurauksena en ollut päässyt kilpailemaan kahteen kokonaiseen vuoteen. Kesällä lepäsin ja annoin kehon palautua ja tervehtyä, ja kun syksyllä olisi ollut aika aloittaa uusi harjoituskausi, minua ei huvittanutkaan tehdä sitä.
Olin ollut kuukausia treenaamatta ja kunto oli tippunut niin alas parhaista päivistä, että salille lähteminen ei houkutellut yhtään. Tuntui, että edessä olisi vuori kiivettävänä, eikä minulla ollut voimia tai halua lähteä liikkeelle. Samaan aikaan kyseenalaistin koko urheiluni mielekkyyden ja sen halusinko ylipäätänsä kilpaurheilla enää.
Selkä kuitenkin vaati liikuntaa, sillä liike on sopivassa määrin paras lääke. Jotenkin treeniin lähtö tuntui niin vaivalloiselta, ja jopa merkityksettömältä ilman kilpailullista tavoitetta, joka minulla aina oli ollut. Kuitenkin, lähdin liikkeelle ja nyt useita kuukausia myöhemmin sidon lenkkarit nauhat aamulla ja lähden treeneihin hymyillen. Mitä muuttui? Ja mikä avuksi, kun ei huvita lähteä liikkeelle?
Kirjasin ylös muutamia asioita, joiden avulla itse löysin motivaatiota takaisin liikuntaan. Kokosin niitä vinkeiksi, joista ehkä sinäkin voit saada apua :)
1) Liikunnan pitäisi oikeasti olla mukavaa, joten valitse liikuntamuoto mikä miellyttää itseä ja tee ilosta tapa! Kehu itseäsi aina kun lähdet liikkeelle (vaikka se tuntuisi hassulta) ja iloitse pienestäkin onnistumisesta ja edistysaskeleesta.
Luin jostain, että jos jatkuvasti kokee onnistumista pienistä asioista, isot onnistumiset seuraavat automaattisesti.Itse sanon nykyään itselleni joka kerta kun astun urheiluhallin ovesta sisään kannustavia sanoja ja muistutan itseäni, että tuon ilon kaikkeen tekemiseeni.
2) Tiedä MIKSI haluat liikkua. Mitä kaikkea hyvää liikunta tuo sinulle? Terveyttä, virkeyttä, jaksamista, parempaa yöunta, liikkuvat nivelet? Kirjoita kaikki syyt ylös paperille ja laita jonnekin, missä näet ne joka päivä, tai ota vaikkapa kuva ja laita kännykän taustakuvaksi. Parhaassa tapauksessa lue niitä ääneen itsellesi!
Minulla oli pitkään motivaatioikkuna kotonani, johon kirjoitin valkotaulutussilla omat syyni urheilla, sekä tsemppilauseita itselle. Sen jälkeen keittiöön tullessa tuli joka kerta hyvä mieli. Nyt minulla on ne post-it lapulla kaapin ovessa, jonka näen joka kerran lähtiessäni ulos.
3) Laita liikunta-ajat kalenteriin ylös. Jonkinlainen suunnitelma on hyvä olla, ja se alkaa sillä, että päättää mennä vaikka kerran tai kaksi viikossa liikkumaan ja päättää milloin sen tekee. Ja kun syyt ovat kirkkaana mielessä, niin ajankohdan koittaessa motivaatiota ei tarvitse kaivella.
Itse olen seurannut koko urheilu-urani tarkkaa treenisuunnitelmaa, mutta tällä hetkellä minulla on väljin suunnitelma koskaan. Treeniajat ovat ylhäällä kalenterissa, mutta hyvä suunnitelma on muovautuva, ja omalla kohdalla vammahistorian takia kuuntelen kehoani todella tarkasti ja annan kehon kertoa mitä voin tehdä ja mitä en.
4) a) Hanki treenikaveri/valmentaja. Joku jonka kanssa voitte mennä yhdessä treenaamaan, ja kannustaa ja sopivasti haastaa toinen toista.
b) Jos et löydä kaveria, niin hanki joku, jolle voit olla ikäänkuin ”tilivelvollinen” tekemistäsi. Kerro hänelle suunnitelmasi ja pyydä ainakin kerran viikkoon laittamaan sinulle viesti, kysymään miten menee ja kannustamaan eteenpäin.
Itse lähdin pitkän ajan jälkeen salille, kun eräs voimavalmentaja pyysi minua mukaan, enkä sovittuna ajankohtana kehdannut peruakaan. Siinä vaiheessa oma motivaationi oli vielä aika pohjalukemissa, kun kilpailullista syytä treenaamiseen ei ollut. Tiesin kuitenkin, että selkäni kaipaa liikuntaa, joten valmentajan tönäisy oli juuri mitä tarvitsin. Yhdessä on niin paljon hauskempaa ja helpompaa kuin yksin. Treenaan tätä nykyä yksinkin kyllä, mutta mieluummin porukalla :).
Ja vinkit vielä lyhyesti:
1) Tuo ilo liikuntaan. Mikä tuo sinulle iloa?
2) Kirjoita ylös syyt MIKSI liikunta tekee sinulle hyvää.
3) Päätä MILLOIN liikut ja laita liikunta-ajat kalenteriin ylös.
4) Hanki kaveri tai valmentaja mukaan liikkumaan.
Muista, että vähäinenkin liikunta on aina parempi kuin ei mitään. Hyötyliikunnan tärkeyttä ei myöskään kannata unohtaa, eli joka kerta kun esimerkiksi valitset hissin sijasta rappuset, voit huoletta kehaista itseäsi, että hienosti tehty!
Toivon jokaiselle iloisia liikuntahetkiä!
Sanna Kämäräinen
Sanna Kämäräinen on huippu-urheilija, kiekonheittäjä sekä hyvinvoinnin valmentaja. Tutustu Sannaan tarkemmin osoitteessa sannakamarainen.fi.